maanantai 13. toukokuuta 2013

LE TEMPS QU'IL FAUT À TAUX

"Tuntuu ettei aika riitä mihinkään"

Pitkästä aikaa, taas ehdin kirjoittelemaan. Töitä ja tekemistä riittää tällä hetkellä niin paljon,  että aikaa jää hädintuskin mihinkään muuhun. Mutta työssäoppiminen on alkanut ja voin sanoa, että on tosi kivaa! Töihin meneminen ei tunnu edes tuskalta, kun on niin mukava paikka, mukavia ihmisiä ja hyvä yhteishenki :)
Olen nyt ollut tasan viikon Jengassa ja aika on kulunut niin nopeasti, että vähän kauhistuttaa! Mutta nyt vähän päivitystä siitä mitä kaikkea olen kerennyt viikossa tekemään :)

Maanantai 6.5.2013

Maanantai oli ensimmäinen työpäiväni jengassa, tutustuin ensin paikkaan ja sen käytäntöihin. Aamukokouksessa minulle napsahti heti keittiö nakki, eli tehtäväni oli pitää huoli keittiöstä koko viikon (pyyhkiä pöydät, pitää huoli että astioita riittää...) 

Ensimmäiseksi aloitin tekemään myyntiin laukkua, sillä asiakas työt eivät olleet ehtineet vielä saapua. Valitsin kankaita ja ompelin laukkua, laukku jäi vielä kesken mutta teen sitä aina kun tulee sellainen hetki, että on aikaa :) Ensimmäinen työpäivä hujahti nopeasti, totutellen uuteen paikkaan ja hoitamalla sopimus asioita ja tekemällä laukkua. Onneksi luokkalaisen Kerttu oli neuvomassa, jos oli jotain kysyttävää :)

Tiistai 7.5.2013

Tiistaina muut jegalaiset lähtivät retkelle pelaamaan ulkopelejä ja paistamaan makkaraa. Itse en päässyt osallistumaan vielä tälle retkelle, sillä muiden menojeni takia jouduin jäämään pois retkeltä. Niinpä kävin siis kääntymässä koululla, ennenkuin jatkoin matkaani taas muiden asioiden pariin. Eli oli siis aika turha päivä, ja harmitti tosi paljon kun en päässyt muiden mukaan retkelle. Onneksi noita retkiä kuitenkin vielä tulee, niin en jäänyt kovin pahasti mistään paitsi.

Keskiviikko 8.5.2013

Keskiviikkona riiti tekemistä, aloitin aamusta ompelemalla hetken laukkua ja sen jälkeen saimme kertun kanssa tehtäväksi "kunnostaa" neljä tuolia, eli kumpikin teki kaksi. Aloitimme pesemällä tuolit kuumallavedellä, jossa oli mäntysuopaa ja ihmesienellä (Hyi että vihaan noita sieniä!) Tuolien puhdistuksessa meni aikaa, sillä niissä oleva lika oli niin tiukassa. Pesuvesi tulikin vaihdettua ainakin neljä kertaa, sillä niin paljon likaa noista tuoleista irtosi.

Juuri pestyt tuolit. 
Sen jälkeen kun tuolit oli pesty saimme tehtäväksi puunata tuolit, puunilla ja froteisilla kangas paloilla. Puuni oli niin vahan hajuista, että jouduimme avaamaan ikkunat jotta haju ei olisi ollut niin vahva. Puunauksen jälkeen tuolit olivat siltä erää valmiit ja niiden piti antaa kuivua.

Puuni ja froteen pala. 
Puunatut tuolit. 
Pari ahkeraa puunailijaa työntouhussa :)
Työpäivän jälkeen pääsimme viettämään ansaittua vapaata, helatorstain muodossa eli lepäämään ja keräämään hieman voimia taas seuraavaa työpäivää varten!

Perjantai 10.5.2013

Perjantaina oli taas omien töiden päivä, jolloin jatkoin hetken keskeneräistä laukkua, aikaa ei tosin laukun tekemiseen ollut paljoa joten laukku jäi vielä kesken ja jäi odottamaan vielä valmistumista. Tänään oli Kertulla ja mulla ruuan laitto vuoro, ja ruokalistalla oli makaronilaatikkoa, pienten erimielisyyksien jälkeen (itse en tykkää tehdä mitään keittokirjojen mukaan, ja Kerttu taas halusi noudattaa keittokirjan ohjetta :D) saatiin kuitenkin valmiiksi kaksi isoa laatikollista, kuulemma tosi hyvää makaronilaatikkoa :) Hyvä, että maistui!

Ruuan jälkeen oli suursiivouksen vuoro, joka tehdään jengassa joka viikko. Autoin Kerttua siivoamaan vessat ja siivosimme myös yhdessä keittiön. Kun olimme valmiit, menimme vielä siivoamaan verhoomoa ja voin sanoa että kyllä tuli KUUMA! Siinä se päivä sitten oikeastaan olikin, paitsi tietysti se että käytiin kertun kanssa katsomassa kun gekkonen oli kylvyssä! (Gekkonen on siis jengan gekko)

Nyt menen nukkumaan, että jaksan taas ahertaa huomenna! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti